sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tracon 2013


Wouu, kirjoitampas desun merkintään nähden tän ajoissa. Wau minä.
No anygays, olin seikkailemassa traconissa Allen Walker cossissa Alisan, Mintun, Memen ja Märin kanssa. Perjantaina saavuin jo Tampereelle ja punkattiin Alisalla ja katsottiin vuonna 85 niminen leffa. Nukuin jotenkin tosi huonosti ja oli kylmä tai kuuma ja jotenkaan ei vaan ollu kauheen hyvä nukkua.

Siitä kuitenkin aamu sitten valkeni ja kun oltiin kiroiltuamme tarpeeksi viimein saatu naamat meikattua ja cossit/puvut päälle niin lähdettiin kohti tamperetaloa. Oltiin ajoissa paikalla ja jonotin vielä Alisan kanssa lipun Alisan söpölle lolitakaverille joka hengaili meidän kanssa lauantaina.

tää oli tosi pelottava!

Eikös toi näytäkin aika paljon malliltaan? Olen nätti poika selvästi.

I have never cheated at cards never ever ever no way u uh.

Eka conpäivä menikin sitten tosi kivasti, vähäistä draamaa ehkä mutta sitä lukuunottamatta sujui tosi hienosti! Näin paria uutta ihmistä ja vanhoja kavereita joita on ollu tosi ikävä yyy ja sain aikaiseksi ostaa no.6 mangasta kaksi ekaa osaa sillä sitä nyt näköjään ilmestyy enkuksi. Ihanaa.
Loppuillasta pelailtiin korttia kakkoskerroksessa ja raahauduttiin joskus 12 pintaan takaisin Alisan kämpille.

Julia tsiikailee Julian kenkiä
nauttikaa..."kauniista".. takamuksestani
awww söpöä
awww vielä söpömpää
Allen ei osaa tanssia.

Sunnuntaina oli vähän sama meininki, näin lisää kavereita ja pelailtiin korttia. Toki mua vähän harmitti että con loppui mutta nautin toisestaki päivästä Allen cossissa. Ja uskalsin jopa mennä juttelemaan uusille ihmisille, etenkin oon ylpeä itsestäni että menin jutteleen muille D.Gray-Man cossaajille (ja varsinkin niille Kandalle, Roadille ja Laville joita stalkkasin siellä eh heh...).
 Alisa lähti paikalta vähän aikaisemmin koska kuitenkin asuu Tampereella ja me muut jäätiin odottamaan junaa jossa ei olisi niin iso tungos. Junassa matkalla kotiin olikin sitten vähän väsynyttä meininkiä.



"lähde mukaan oi kaunis neito"
"en lähde"
chuu  ~

no oompas söpö
reipasta porukkaa
FUCK DIS SHIT!!!!
Oli kyllä ihana con, 2012 vuoden conit alko menee vähän alamäkeen mutta nyt on taas confiilis palannut ja oon tosi onnellinen ja iloinen siitä!

En malta odottaa seuraavaa conia joka on sitten Yukicon ja cossausintoni on aikas kova.
Nähdään sit viimeistään siellä!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Oli ja meni

Tracon siis. Oli ja meni mutta menkööt. Oli kyllä tosi ihana  con ainakin omalta osaltani! Pistelen kuvia sitten myöhemmin kun saan niitä kavereita ja kerkiän.
Olin siis kyseisessä conissä tässä Allen cossissa (koska en ehtinyt sitten lopulta tekemään sitä toista pukua):


siinä paha missä mainitaan
 Asdfg haluisin kovin tehdä Alma Karma cossin, mutta en tiiä tekisinkö sen lapsena vai kolmosuniformussa (mikä olis aika thanks about these tears).
Mutta kun, Alma on niin ihana. Pitää katsella jos toteuttelisin sitä sitten joskus kun saan ton Allenin ensin pois alta.


Tai sitten Lenalee Lee cossi olis kiva mut... MINIHAMEET :I



Auttakee ompas vaikea päätös. Jotenkin nyt kun sain viimein aikaiseks cossata Allenia (vaikkakin väärällä puvulla eh heh) oon ihan fiiliksissä cossaamassa kaikkea muutakin elävää ja kuollutta siitä sarjasta.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Blogini saattaa olla nyt vähän sekainen ja "rikki"

...koska tämän muokkaaminen on nyt juuri kesken. Mutta ei tää kauan sekava paska ole, ei hätiä ystävät ja viholliset! (lol ihan kun te oikeasti panikoisitte tosta)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

...DUN DUN DUN KUVIA DESUSTA! + uusi banneri

Elikkä heti alkuun ilmoitan että mulla on nyt uusi banneri, made by ihana ystäväni Alisa jonka blogiin menette nyt heti katselemaan TÄSTÄ eikös joo? c:
banneri jonka hää teki

Ja nyt sitten niihin Desucon 2013 kuviin. Kuten varmaan jo huomasitte niin en vain oo saanut aikaiseksi sitä postausta tehtyä ;__; Joten teen sitten näin: Laitan tähän postaukseen Desun parhaimmistokuvat sun muut ja Traconista sitten kirjoittelen jonkun fiksun merkinnän.
Desustahan sen verran että perjantaina huristelimme porukalla minä, Alisa, Minttu ja Meme kohti Lahtea ja mulla ja kaverillani oli paricossi (josta ei köh köh puhuta enempää). Lauantaina siskon kanssa Hikaru ja Kaoru paricossi ja autossa nukuttiin ninjasti la-su yö. Sunnuntaina olin taidekujalla Ninnin kassa myymässä itseäni tuollaisia vähän postikortin tyylisiä juttuja jotka vähän meni pilalle. Kiitos kuitenkin kaikille jotka osti ;3;
Ja kiitos ihanasta Desusta jonka minä hituri sain aikaiseksi kirjoittaa tänne näin myöhään.
Pidemmittä puheitta, tässäpä näitä nyt tulee:
kukas se siinä ajelee ellen minä itse.
nautittavan kaunis peruukin irti riuhdonta
no oompas söpö.
Ja sitten lauantain kuvia:
NAISKAUNEUTTA HOTELLIN VESSASSA!!!!
tämän kuvan tuska on aitoa, se löi minua oikeesti mahaan D:

Lopulta sunnutai, whuu hooo: 
on mulla maailman kaunein sisko <3 :--D

vielä näin loppuun kaunis kuva car campingista....